top of page

Ihmisen kuva

Osa Ajattelun sivutuote -sarjaa



Blogit edustavat kunkin kirjoittajan omaa, henkilökohtaista mielipidettä, eikä niitä tule yhdistää kirjoittajien edustamiin ulkopuolisiin tahoihin.


Osa lukijoista voi kokea tekstin loukkaavana.



Älykkyyden yleinen ilmenemä

Ihminen, joka pitää itseään älykkäänä, voi olla myös keskimääräistä ihmistä yksinkertaisempi; älykkyyskokemus voi johtua siitä, ettei yksilö pysty vertaamaan omaa älykkyyden tuntemustaan mihinkään konkreettiseen.

Jokainen ihminen on älykäs omilla mittareillaan mitattuna, samoin kuin ihmiskunta (olentojoukkona) pitää itseään älykkäänä, mutta vain koska ihmiskunta on itse määrittänyt ne mittarit, joilla se älykkyyttä mittaa. Ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella on esimerkiksi älykkäämpi sivilisaatio, eli ihminen ei osaa kuvitella älykkäämpää olentoa kuin ihminen itse.

Ihminen itse on siis väärä havaitsija havaitsemaan omaa älykkyyttään. Mikä sitten olisi parempi vaihtoehto? Älykkyyttä toki voi mitata matemaattisena ja avaruudellisena hahmotuskykynä, mutta se on varsin pieni osa varsinaista älyllistä lahjakkuutta. Absoluuttisia yksiköitä varsinaiselle älykkyydelle ei ole olemassa, joten älykkyyden tasosta voidaan väitellä aina ajan ja maailman loppuun saakka.

Varmaa on vain se, että vaikka koet olevasi älykäs, saatat olla niin epä-älykäs, ettet havaitse omaa älyllistä lahjattomuuttasi.


Ihmisen keinotekoinen valta-asetelma

Ihmiskunta yhteistoiminnallisena yksikkönä potee keskivaikeaa jumaluuskompleksia (tai äärimmäisen vaikeaa narsismia), kun verrataan ihmisen asemaa luonnossa normaalisti esiintyvään elämään. Otetaan esimerkkinä metsästys; mikä saa ihmisen ajattelemaan, että juuri ihminen on se olento, jonka "vastuulla" on päättää muiden eläinlajien tarvitsemasta elintilasta, kannan koosta ja reviiristä.

Joku saattaisi perustella metsästyksen tarpeellisuutta vaikkapa juuri kannanhoidollisista syistä, mutta joku toinen voi ajatella, että metsästyksessä on kyse jalosta ravinnon hankkimisesta perheelle. Siis perin raamatullinen asetelma, jossa mies taistelee viikingin lailla lohikäärmeitä ja ties mitä hirveyksiä vastaan, samalla kun kotona vaimon ja lasten tehtävä on odottaa nälkäisenä ja toiveikkaana, kun kotiin palaavan miehen mukana tulee vielä höyryävä karhun jalka, joka sitten syödään perheenä.

Ajatuksena ihan hauska, mutta siitä tuoksuu ullakko, jossa ihminen on vieraillut viimeksi 70-luvun lopulla. Sellainen ullakko, joka on täytetty konservatiivisilla ajatuksilla, ilkikurisilla aatteilla ja vääristyneillä todellisuuskuvilla.

Ihminen metsästää, koska ihmisen itse suomin valtuuksin hän on asettanut itsensä oman, keinotekoisen ravintoketjun yläpuolelle. Ei siis ravintoketjun viimeiseksi, vaan koko ketjun yläpuolelle. Ihminen kokee tehtäväkseen tappaa ja tuhota luontoa, koska ihminen on suonut itselleen tämän oikeuden ja velvoitteen.

Oman aseman ankkuroimiseksi ravintoketjun yläpuolella ihminen on keksinyt itselleen välineen, jolla verenhimoinen murhaaminen ei sotkisi omia käsiä; aseen. Ilman tätä apuvälinettä ihmisen luontainen paikka ravintoketjussa olisi siellä jossain muurahaiskarhun ja vompatin välissä (en tiedä kumpi söisi ihmisen).

Jossain sen hetken välissä, kun ihminen keksi, että hiekasta voi tehdä hiekkakakkuja, ja kun ihminen keksi käyttää lannevaatetta hoksattiin että tuota hetki sitten keksittyä asetta voi käyttää oman paikan valtaamiseen myös muissa arvojärjestyksissä; olipa vastassa sitten eriävän mielipiteen esittäjä tai mukavan maakaistaleen omistaja, erilaisia sapeleita huiskuttamalla voitiin poistaa haittatekijät ja nostaa oma itsensä pykälän ylemmäksi milloin missäkin arvoasteikossa.

Jostain syystä jokseenkin yleinen mielipide on se, että jos jokin aiheuttaa haittaa jollekin, josta ihminen hyötyy, tulisi tämä jokin poistaa mahdollisimman pian. Esimerkkinä sudet ja ahmat. Susien joukkosurmaamisen nimeen vannovat perustelevat kantaansa sillä, että

  1. ne syövät ihmisten omistamia tuotantoeläimiä. Tästähän on haittaa ainoastaan ihmiselle, eli onko siitä lopulta mitään todellista haittaa, jos asiaa katsotaan vaikkapa sen suden perspektiivistä? Tai vaikka palokärjen tai sarvikuonon? Sudelle tuo tuotantoeläinleiri on kuin seisova pöytä, jota se katsoo sillä samalla himolla, kuin bussilastillinen eläköityneitä kunnanviraston sihteereitä, jotka ovat halvalla pakettimatkalla kohti Alanyaa (tai Mallorcaa, mikäli eläkekertymä on siihen sopiva). Palokärkeä ja sarvikuonoa asia ei voisi vähempää kiinnostaa (ja tuskinpa he ymmärtävät konseptia "omistaa"), samoin kuin sen ei pitäisi sen enempää kiinnostaa myöskään muita kuin sen tuotantoeläimen näennäistä omistajaa.

  2. susi saattaa joskus syödä lapsen, tai mummon, tai lapsen ja mummon, kun lapsi odottaa bussipysäkillä bussia tai mummoa. Samalla analogialla voisi olettaa, että koska joskus tappaja-asteroidi saattaa syöksähtää (tai pyrhältää) maahan ja tappaa kaikki, on aivan sama heittää kaikki toivo ja luovuttaa. Jos joskus jotain voi tapahtua jollekin, voi yhtä hyvin ja samalla todennäköisyydellä olettaa, ettei koskaan kenellekään tapahdu mitään.

Ja nyt kun eläinteema on avattu, voi ihmisen turhamaisuutta korostaa turkistarhauksella, ja sillä miten se on vieläkin, vuonna 2023 laillista Suomessa. On otettava huomioon, että turkiksen kulta-aikana oli kovin yleistä asettaa noidiksi epäillyt henkilöt joko rovioon, jokeen tai muuten altistaa haitallisella tavalla erilaisille elementeille. Noitavainot ovat unohdettu aikansa häpeäpilkkuna, mutta turkistarhaus säilyy, koska jossain on 94-vuotias mummeli (tai sen haamu), joka kokee olevansa niin arvokas, että hänen vartalonsa on verhottava kuolleen olennon nahkaan.


Egosentrisyys

Ilmastonmuutos on toinen ilmiö, jossa ihmiskunnan egosentrisyys loistaa. Ilmastonmuutosta pyritään hidastamaan, jotta planeetta säilyisi elinkelpoisena ihmiskunnalle. Planeettaa ei siis suinkaan yritetä pelastaa, eikä sille tarvetta olekaan; kehittynyt ihmisapina on planeetallemme harmiton kevätflunssa, jonka se ennen pitkää aivastelee ulos. Ihmisrodun selviytymisvietti on uskomaton, mutta edes se ei vedä vertoja ihmisen tarpeelle laajentaa reviiriään. Jossain syvällä DNA:ssamme on koodi, joka saa kysyttäessä "mikä on elämän tarkoitus" meidät vastaamaan: lisääntyminen. Niin misantropiselta kuin se kuulostaakin, parasta, mitä voit tälle planeetalle tehdä on olla lisääntymättä.

Ilmastonmuutoksen (ja muiden tieteen keinoin todistettujen ilmiöiden) kieltäjät ovat aivan oma, erityinen ryhmänsä. He edustavat eräänlaista uutta homo sapiens -lajikkeen alaluokkaa: homo sapiens pertinax (jääräpäinen ihminen), (keksinyt allekirjoittanut juuri äsken). Tälle joukolle voi esittää minkä tahansa todistetun luonnossa esiintyvän ilmiön, mutta kyseinen ihmisryhmä kieltää sen olemassaolon. Mikä tahansa todellinen asia, jota ei voi havainnollistaa lenkkimakkaran tai punaisen maidon keinoin, on amerikkalaisten hapatusta tai muuta yleismaailmallista hörhöilyä. Ryhmän tunnuslauseeksi voisi nimetä ajatuksen en ymmärrä, siksi lyön.

Suurempi, mutta oleellisesti harmittomampi ja pohjimmiltaan hyväntahtoinen ihmisryhmä ovat paheksujat; jos jokin ei ole samanlainen tai ei jaa samoja arvoja kuin havaitsija (tai havaitsijan oikeaksi katsoma ihmisjoukko), se on outoa ja sitä tulee paheksua. Paheksuvien ihmisjoukkoon sisältyy myös pelkääjät, ero näiden kahden välillä on se, että paheksunta on tietoista epävarmuuden peilaamista epävarmuustekijöitä aiheuttavaan asiaan, kun taas pelkääjät eivät tunnista tunnetta tai sen lähdettä.

Paheksujien kohteeksi joutuvat usein (maantieteellis-kulttuurillisesta sijainnista riippuen) eri uskontojen edustajat, seksuaalivähemmistöt, baareissa luuhaajat, pyöräilijät, talviurheilijat, ja ne ketkä eivät talviurheile. Ja oikeastaan ihan kaikki, myös rullaluistelijat ja erityisesti lenkkeilijät.

Paheksujien ihmisryhmä tulisikin pystyä jakamaan kahteen tai useampaan pääluokkaan, joista suurimmat ovat tarkoituksenmukais-haitallis-aktiivisten ja haitallis-passiivisten pääluokat. Suurin ryhmien välinen ero on siinä, miten paheksunta näytetään; ensin mainittu joukko on äärimmäisissä tilanteissa jopa väkivaltainen, kun jälkimmäisenä mainittu pääluokka esittää äärimmäisissäkin tilanteissa korkeintaan nyrpeitä katseita.

Seuraava aihe on ilmastonmuutokseen löyhästi kytköksissä, ja aasista tehdyn sillan avulla päästään käsittelemään lihansyöntiä. Edellisen otsikon alla esiintynyttä mummelia (tai sen haamua) käsittelevä arvio itsemääritellystä arvokkuudesta pätee myös lihansyöntiin, vaikka lihansyönnin tuomitseminen on asia, johon yksittäisen ihmisen on tarpeetonta ryhtyä (paitsi jos on käräjä- hovi- tai korkeimman oikeuden tuomari ja saanut asianmukaisen koulutuksen (en ole varma rikotaanko siltikään lakia)), mutta ilmiötä voi silti arvostella.

Väittipä lihansyöjä mitä tahansa, aina lihaa syödessään hän tekee arvovalinnan, jossa ihmisen näläntunteen taltuttaminen on arvokkaampi asia kuin toisen elävän olennon elämä. Ja siitähän syömisessä loppujen lopuksi on kyse: näläntunteen poistamisesta (tai oikeastaan siirtämisestä). Ja siitä jokainen voi olla samaa mieltä, että näläntunteen poistamiseksi ei vaadita aina toisen olennon ruumista.

Miksi sitten ihminen katsoo olevansa oikeutettu toisen eläimen syömiseen, tai ennen kaikkea, miksi ihminen kokee sen tarpeelliseksi? Onko kyseessä kotona huomaamatta opetettu tapa, jossa lihansyönti on normaalia, ja ruokavalio, joka ei sisällä lihaa on helsinkiläisten humputtelua? Ja kuten muissakin asioissa, kaikki ihmiset eivät kyseenalaista kotoa opittua, vaan jatkavat uudistumattomina niin kauan kuin lusikka pysyy omassa kädessä.

Joku voi perustella lihansyöntiä vetoamalla pakkoon; "kyllä kasvava nuori tarvitsee ravintoa". Niin, sitähän ei kukaan ole kieltänyt, mutta kukaan ei myöskään ole väittänyt, että liha olisi ainoa mahdollinen ravinnon lähde. Ovatko lihansyönnin kynnet kaivautuneet niin syvälle fennoskandisen ja itäeurooppalaisen kansan (jenkeistä puhumattakaan) vereslihaan, ettei lihansyönnille haluta edes myöntää olevan vaihtoehtoja?

Yksi melko yleinen perustelu on se, että kasvisruoka olisi mautonta tai ettei se ravitse. Tämä väite on yhtä järkevää kuin se, että sanoisi, että liha on aina hyvää, riippumatta siitä miten sen valmistaa tai tarjoaa, ja että sämpylä ei ole tarpeeksi pyöreä. Jos kasvisruoka ei ravitsisi, olisi suuri osa maailman vegaaneista kuollut kaikenlaisiin puutostiloihin ja muuhun ihmisen happamuuteen, mutta vegaanikuolemat eivät ole yleistyneet, eikä vegaanisen ruokavalion katsota olevan pandemia, joten ravitsemattomuus voidaan melko varmasti sulkea pois. Se sama ihminen, joka eläintenpäivänä julkaisee kuvan lemmikkikoirastaan tai Jaakko Teppo:n villasika Mikosta (joka on muuten jo melkoinen goljatti), syö samana päivänä palasen lehmää tai porsasta. Mutta niinkuin kolikolla, on ihmisellä kahdet kasvot murhanhimoinen hirviö ja tekopyhä hirmu.


Ihminen vs. kaikki muu

Ihmisolennon itsekriittisyyden vinoumaa voidaan tarkastella myös universumin mittakaavassa. Ihminen etsii elämää, ja on ihmeissään, kun ei löydä sitä. Ongelma on siinä, että ihminen kuvittelee olevansa fiksu, samalla kun vieras sivilisaatio voi ajatella meidän olevan suurin piirtein kumisaappaan vertainen älykkö. On täyin mahdollista, että mikäli vieras sivilisaatio katsoo meidän olevan riittävän kehittyneitä, se yrittää kommunikoida kanssamme koko ajan, mutta älyllinen kapasiteettimme ei riitä käsittelemään heidän tapaansa kommunikoida.


Yksi ihminen on häviävän pieni palanen kotikaupunkiaan, samoin kuin koko ihmiskunta on häviävän pieni osa maapalloa, ja maapallo aurinkokuntaamme jne. Ei siis ole syytä olettaa että ihminen olisi millään tavalla erikoinen, tai edes uusi tapa yhdistää erilaisia aineen hiukkasia niin kauan, kunnes muodostuu 1400 grammaa painava limainen klöntti, joka paitsi tiedostaa ja tunnustaa muiden vastaavien klönttien olemassaolon, mutta myös kirjoittaa siitä, että se ajattelee itseään.



Mika Säppi 17.10.2023

 

Mika Säppi hymyilee leveästi ja katsoo ohi kamerasta.
Mika Säppi, kirjoittaja

Kirjoittaja on 24-vuotias mukavälkky hupailija, joka keskittyy ihmisyyden inhorealismiin, ja pyrkii kriittiseen ajatteluun aina, ja ihan kaikessa. Ja erityisesti silloin, kun ei pitäisi.


Laillinen huomautus kaikki julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat ainoastaan kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta kirjoittajaan kytköksissä olevia oikeushenkilöitä, eivätkä ne ole kytköksissä julkaisualustaa hallinnoivaan tahoon tai mihinkään muuhun kolmanteen osapuoleen. Teksti on juridisesti sitova vain kokonaisuudessaan esitettynä. Poikkeuksia lukuunottamatta mahdollinen käännös ei ole kirjoittajan itsensä tekemä, eikä käännöstä voida pitää juridisesti sitovana missään tilanteessa. Kaikki tekstissä esitetyt tulevaisuuskuvat ovat täysin fiktiota. Kaikki tekstissä esitetyt henkilöt ovat fiktiivisiä olentoja, eivätkä ne tarkoituksellisesti viittaa mihinkään tai keneenkään olemassaolevaan henkilöön.

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page