top of page

Uskontunnistus

Osa Ajattelun sivutuote -sarjaa



Blogit edustavat kunkin kirjoittajan omaa, henkilökohtaista mielipidettä, eikä niitä tule yhdistää kirjoittajien edustamiin ulkopuolisiin tahoihin.


Osa lukijoista voi kokea tekstin loukkaavana.

Ihmisellä tuntuu olevan valtava tarve kehitellä jonkinlainen pseudoteoria kaikelle, jota se ei ymmärrä. Otetaanpa esimerkkinä vaikkapa luomiskertomus; alussa ei ollut mitään, kunnes paikalle ilmaantui jumala/jokumuumikä, ja leveähihaista kättään vavisuttamalla valmisti maailmankaikkeuden vain kuudessa päivässä. Ensimmäisenä päivänä tämä taivaallinen heppeli taisi luoda valon, ja tähän vaadittiin niinkin suuri panostus kuin tulkoon valo -fraasin mylväytys. Homman vaativuudesta jotain kertoo varmaan se että tämä ukkeli oli varannut hommaan vain viikon, ja valmistui silti etuajassa. Ja muutenkin, jos työnkuvaan kuuluu käytännössä pelkästään erilainen meuhaaminen ja päämäärätön haahuilu, niin onko kyseessä nyt sitten kuitenkaan ihan kirjan ja kaikenlaisen vouhkaamisen arvoinen työnsarka.

Joka tapauksessa tämä samainen tarinamme päähenkilö jatkoi eri elementtien komentelua kakkospäivän voitonhurmiossaan valmistamalla taivaan (joka muuten opastettiin paikalleen ohjaamalla "kaartuva kansi vesien väliin erottamaan vedet toisistaan"). Ovelaa nerokkuutta on tässä toisen päivän humussa unohtaa kokonaan kertoa miten vesi luotiin, ja tokkopa tämäntyyppisen kirjallisuuden isähahmo varsinaisesti aineen hiukkasista ymmärtää tai välittää.

Jokainen voi nyt mielessään toistaa nuo fraasit ja ottaa vaikka aikaa, kuinka kauan niiden tulkitsemiseen menee. Tällä tarinamme protagonistilla (vai antagonistilla? Kuka tietää hänen motiivinsa.) on ollut tämän viikon aikana töitä vain korkeintaan minuutti, ja silti hän saa kaiken maallisen huomion.

Tällä pääosan esittäjällä oli seuraavien päivien agendana mm. ihmisen luominen ja ties mitä muuta kikkailua, en tiedä enkä ole tämän pidemmälle lukenut tuota hänen tempomisestaan kertovaa kirjaa. Sen olen ymmärtänyt että varsin arvostettu tämä hahmo kuitenkin omissa viiteryhmissään on. Toki olisi varmasti arvostetumpi, mikäli olisi jo heti kärkeen täräyttänyt sen vesi → viini -tempun.


Totuus on kuitenkin se, että tuo kirja, Raamattu, on oman aikansa huoltoasemalevy (tai -kasetti). Kirjaa ovat kirjoittaneet lukuisat oliot jotka ovat kokeneet erityistä maailmantuskaa kehitellessään tällaista taivaallista teoriaa. Jos pureudutaan nyt tähän kantavaan teemaan, väitteeseen, jossa x olento luo tyhjästä maailman, olisi syytä miettiä että mistä tässä nyt oikeasti edes halutaan kertoa.


Otetaanpa pieni aikamatka tähän väliin, vuoteen noin 1500 eaa., jolloin ylläkuvattu tekstikokoelma on saatu raavittua sattumanvaraiseen muistiinpanovälineeseen, joka on ollut käden ulottuvilla. Perspektiivin tanakoittamiseksi voidaan kertoa, että suomen varhaishistoria alkaa 1100-luvun lopussa (jaa.), ja tämäkin historia alkaa sillä, että Suomeen tehtiin ristiretki, jonka tarkoituksena oli käännyttää kiviin ja käpyihin uskova Suomen silloinen kansa.

Kuitenkin, maailma ei tuohon aikaan ehkä ollut ihan kaikista välkyimmillään; ihmisiä sahattiin palasiksi ja kaikenlainen sotiminen ja muu seivästysluonteinen toiminta oli valloillaan. Kuvittele, että tuon ajan ihmiselle olisi tullut kosmologi kertomaan kuinka maailmankaikkeus on todellisuudessa saanut alkunsa. Hänet olisi ensi töikseen seivästetty ja sen jälkeen varmaan vielä poltettu ja murjottu. Sen jälkeen kansa olisi ilkamoinut hurmiossa keskellä keskusaukiota.

Takaisin nykyaikaan: modernille perustason sivistyneelle ihmiselle on selvää, että maapallo on pyöreä ja maailmankaikkeus sai alkunsa noin 13,8 miljardia vuotta sitten kosmisen inflaation ja alkuräjähdyksen voimin ajan ja materian alkupisteessä. Aurinkokuntamme muodostui noin yhdeksän miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, kun massiivinen tähtienvälinen kaasupilvi alkoi tiivistymään, ja syntyi meidän oma pieni kotitähtemme Aurinko. Pikakelaus eteenpäin, aine tiivistyy ja syntyy maa, kuu, maalle ilmakehä, ja päästään lopulta tilanteeseen, jossa lämpimässä alkulätäkössä syntyy solu joka jakaantuu ja jossain vaiheessa kasvattaa itselleen ensin räpylät ja sitten jalat ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Jos tartutaan tarkemmin tuohon ensimmäisen päivän työnsarkaan, varsinainen valohan syntyi noin 380 000 vuoden ikäisessä universumissa, kun maailmankaikkeus jäähtyi siinä määrin, että valokvantti eli fotoni ei enää takertunut avoimiin sähkövarauksiin; fotoni pääsi vihdoin tekemään sitä minkä se osaa parhaiten: porhaltaa valonnopeutta vailla maallisia velvollisuuksia. Sitten törmätäänkin ongelmaan: toisena päivänä tehty työ on tapahtunut noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Eli ensimmmäisen ja toisen työpäivän välillä on näinollen ollut reippaat yhdeksän miljardia vuotta. Mitenkähän tämä maan ja taivaan luoja on mahtanut työttömyysjaksoaan selitellä silloisessa TE-toimistossa? Minkälaisiin työpaikkoihin (ja minkälaisella pätevyydellä) tuollainen hahmo päätyy? Uskoisin että hänen tulevaisuutensa voisi olla luovilla aloilla. Avoinna on oikeastaan enää kysymys mitä tämän luovan tahon käyntikortissa mahtoi lukea; luova johtaja vai ytimekkäästi ihan vaan luoja.


Edeltävät kappaleet itsessään olisivat riittäneet tuolloin ihmisen alkuaikoina tuomioon vähintään jumalanpilkasta tai muuten vaan hörhöilystä. Kaikki uskoivat (vähän asuinpaikasta riippuen), että maailma oli joko taivaallisen olion luoma hässäkkä, tai sitten ison kilpikonnan selässä matkustava maakimpale. Ei anneta tässä vaiheessa tällaisten maallisten tuomioiden pilata muuten hyvää menoa.

Koska tuolloisen ihmisen ajatusmaailmaan ei millään mahtunut ajatus siitä, että ennen maailmankaikkeutta on vallinnut tila, joka ei sijaitse missään paikassa tai ajassa, on äärettömän tiheä ja jonka tilavuus on nolla, oli helpompi perustella maailmankaikkeuden luominen sillä taivaallisella hahmolla. Jossain vaiheessa asiat menivät kuitenkin pahasti ns. mönkään, ja syntyi uskonto, jolla on oikeutettu mm. "vääräuskoisten" mieletön surmaaminen ja kaikenlainen muukin härvääminen ja yletön vouhottaminen. Erikoisinta asiassa on se, että vieläkin, vuonna 2023 uskonto saa valtavasti jalansijaa muuten normaalisti toimivassa yhteiskunnassa.

Nykyään jumala on standardisoitu yleistaho, jota on helppo kiittää, jos jotain hyvää tapahtuu. Ja jos jotain pahaa tapahtuu, niin se on myös tämän saman tahon aikaansaannosta, silkkaa pahansuopaisuuttaan, mutta tässä vaiheessa ilmeisesti tätä luojaa ei syytetä tästä vaan ajatellaan kultaisen noutajan leppoisuudella "tämäpä se on osa suurempaa suunnitelmaa".


Eikä siinä vielä kaikki. Tällä luovan alan visionäärillä oli kuulema lapsi. Ja eikä ihan mikä tahansa lapsi, vaan ihan aito hippi. Tämän lapsen syntytarina on melko humuinen; yleinen käsitys on että Neitsyt Maria (ajatelkaapa jos nykyään saisi lisänimen Neitsyt ihan vaan koska on - no, neitsyt - voi sitä ilakoinnin ja riekunnan määrää) olisi taivaallisen voiman saattelemana tullut raskaaksi ja vieläpä samalle tyypille, joka ihan tosissaan väittää olleensa maailman luoja, ja eikä edes itse tule kertomaan tapahtuneesta vaan laittaa kaverinsa, keijuksi pukeutuneena tämän asian kertomaan.

No, kukaan ei hoksannut kysyä asianosaisilta että kuka nyt lopulta oli kenenkin isä, mutta vastaavia luovia kykyjä tällä pojalla oli, ja nyt on pakko nimetä se koska menen sekaisin tässä kuka oli kenenkin isä ja oliko lopulta isä vai poika. Lapsen nimeksi tuli Jeesus. Jos tuolloin 2000 vuotta sitten olisi ollut yhtään tukevampi julkinen koulutusjärjestelmä, olisi tuo Jeesus ihan varmasti joutunut koulukiusatuksi nimensä takia. Ja jos koulujärjestelmä olisi ollut kuin USA:ssa, olisi tuo Jeesus päätynyt osa-aikaiseksi McDonalds'n kassalle kahdeksan markan tuntipalkalla ja miljoonan dollarin opintolaina niskassa.

Tämän Jeesuksen elämä oli kaikesta huolimatta varsin vivahteikasta; hän kokeili siipiään ravintola-alalla, mutta jos listalla on päivästä toiseen pelkkää leipää ja kalaa, toiminta ei ole millään muotoa kannattavaa. Ravintolabisnes ajautui konkurssiin, ja Jeesus alkoi bailaamaan joka päivä (paitsi perjantaina ja lauantaina, koska "radalla oli noobeja") ja yhtenä päivänä hän - liekö henkien puhuttelemana - keksi tehdä sen aiemmin mainitun vesi → viini -biletempun. Viimeistään tämä sinetöi Jeesuksen tulevaisuuden ehkäpä maailman ensimmäisenä influensserina. Noissa samaisissa bileissä Jeesusta alkoi seuraamaan kaksitoista muuta hahmoa, jotka Jeesus sitten ylimielisyyspäissään nimesi opetuslapsiksi. Tähän mennessä ei siis ole tapahtunut mitään sellaista, mitä punavuorelaisessa mainostoimistossa ei voisi tapahtua pikkujouluja seuraavien kolmen kuukauden aikana, mutta nyt alkaakin todellinen draama.

Yksi näistä opetuslapsista oli sitten iskenyt silmänsä Jeesukseen, ja Öljymäellä hän sitten uskalsi viimein julkisesti suudella Jeesusta. Niinkuin kaikki tietävät, se oli kamala virhe, sillä Juudaksen tiedettiin olevan innokas pusuttelija (hänen ex-poikaystävänsä Brutus aiheutti samanlaisen kaplakan silloisessa Roomassa), ja roomalaisten sotilasjoukko oli seurannut häntä. Kuten missä tahansa oikeuskäytännössä, sotilaat vangitsivat uhrin, eli Jeesuksen (koska siihen aikaan oli siis kiellettyä kulkea mekossa pitkin katuja), ja erinäisten säilöjen kautta Jeesus päätyi sitten viimeisenä viraalina tekonaan kehittelemään itselleen ns. näyttävän lähdön, ja naulautti itsensä kiinni puupalikkaan. Silloiset virkatahot tietysti häpesivät tuota keekoilijaa entistä enemmän, ja sulkivat tuon humputtelijan luolaan. Tarinan mukaan Jeesus ei kuitenkaan malttanut olla säilössä, vaan kampesi itsensä kolmantena päivänä ylös kuolleista ja porhalsi pää kolmantena jalkana takaisin kaupunkiin vielä kerran hötkyilemään kotikaupunkinsa kaduille.

Lopulta pojalla oli sama kohtalo kuin isällään: molemmat päätyivät samojen kansien väliin varoittavaksi esimerkiksi luovien alojen vaaroista.


Tässä välissä ajattelin jakavani kappaleet kolmeen pääkategoriaan; isä, poika ja pyhä henki. En nyt kuitenkaan keksi mitään hölmöä siitä pyhästä hengestä, niin voitte kuvitella ne otsikot ja varovasti vaikka vähän hymyillä ajatukselle.


Osittain uskontoon verrattava asia on litteän maan teoreetikot; he eivät pysty ymmärtämään fysiikkaa ja sitä kautta maailmankaikkeuden ilmiöitä, ja tästä syystä he ovat kehittäneet litteän maan mallin, joka ilmeisesti on heille se ainoa todellisuus. Litteän maan olemassaoloa perustellaan pseudotieteellisillä kokeilla ja todisteet olemassaololle haetaan Raamatusta.

Pohjimmiltaan uskonto on kuin joulupukki; lapselle uskotellaan, että on olemassa Lapissa asuva parrakas hahmo, joka lentää porolla ja tuo jouluna lahjoja (miksi? Eivätkö vanhemmat saa halutessaan vapaasti lahjoa lapsiaan, jos Pentti-Adam -lapsi pitäisi saada käyttäytymään vaikkapa kevätjuhlassa, tai olemaan sylkemättä halloween-discossa?). Jossain vaiheessa lapsi joko 1. alkaa ajattelemaan kriittisesti ja huomaa että joulupukki on huiputusta tai 2. uskoo joulupukkiin, kunnes vanhempien inhottava tehtävä on kertoa että "kyllä nyt on kyseessä tämmöinen tilanne että ollaan sinua huijattu nyt tässä että niin tuota" (lapsi itkee ja äiti itkee ja isä käy vaatekaapissa juomassa viinaa ja lopulta myös isä itkee; kaikki itkee).

Uskonnon osalta kriittisen ajattelun vaihe sijoittui aikaan, jolloin ihmiskunnalta ei vielä voinut odottaakaan sen suurempaa päättelykykyä, ja uskonto jäi isältä pojalle kulkevaksi aina olemassaolleelle asialle, joka nyt vaan on niin, koska on aina ollut.



Mika Säppi 24.10.2023

 

Mika Säppi hymyilee leveästi ja katsoo ohi kamerasta.
Mika Säppi, kirjoittaja

Kirjoittaja on 24-vuotias mukavälkky hupailija, joka keskittyy ihmisyyden inhorealismiin, ja pyrkii kriittiseen ajatteluun aina, ja ihan kaikessa. Ja erityisesti silloin, kun ei pitäisi.


Laillinen huomautus kaikki julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat ainoastaan kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta kirjoittajaan kytköksissä olevia oikeushenkilöitä, eivätkä ne ole kytköksissä julkaisualustaa hallinnoivaan tahoon tai mihinkään muuhun kolmanteen osapuoleen. Teksti on juridisesti sitova vain kokonaisuudessaan esitettynä. Poikkeuksia lukuunottamatta mahdollinen käännös ei ole kirjoittajan itsensä tekemä, eikä käännöstä voida pitää juridisesti sitovana missään tilanteessa. Kaikki tekstissä esitetyt tulevaisuuskuvat ovat täysin fiktiota. Kaikki tekstissä esitetyt henkilöt ovat fiktiivisiä olentoja, eivätkä ne tarkoituksellisesti viittaa mihinkään tai keneenkään olemassaolevaan henkilöön.

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page